Anna kissallesi omaa tilaa koronarajoitusten aikana 

20.9.2018
Cat sitting under a table indoors
Kissat ovat itsenäisiä eläimiä. Ne tarvitsevat huolenpitoa, mutta ne myös pitävät omaa tilaa suuressa arvossa. Monissa perheissä vietetään kotona enemmän aikaa kuin tavallisesti, joten oman rauhallisen tilan järjestäminen kissalle voi olla haastavaa. 

Koronaviruspandemia ei ole vaikuttanut pelkästään meidän, vaan myös lemmikkiemme jokapäiväiseen elämään. Monilla alueilla on edelleen rajoitustoimia ja etätyötä suositellaan, joten kissat joutuvat viettämän kanssamme enemmän aikaa kuin mihin ne ovat tottuneet. Luonnossa isot kissaeläimet pärjäävät yksin, ja sama vaisto on edelleen myös lemmikkikissalla. Siksi on tärkeää seurata, etteivät kotiympäristössä tapahtuneet muutokset aiheuta kissalle stressiä, ja auttaa sitä löytämään oma tilansa. 

 Stressin oireet kissoilla: 

  • lisääntynyt ääntely 
  • virtsaaminen hiekkalaatikon ulkopuolelle 
  • ummetus tai ripuli 
  • nukkuminen normaalia enemmän 
  • piileskely  
  • ylenmääräinen turkin nuoleminen
  • ruokahalun väheneminen. 

Jos olet huolissasi kissasi stressin oireista, vie se eläinlääkärille, jotta muut mahdolliset terveysongelmat voidaan sulkea pois. Alla on vinkkejä siihen, miten voit pitää kissasi tyytyväisenä ja rentoutuneena koko perheen ollessa kotona. 

Järjestä kissalle omaa tilaa 

Jos kissasi nukahtaa usein päällesi, kävelee kannettavan tietokoneen yli, kun työskentelet, tai käpertyy vuoteeseesi öisin, sinulle voi olla yllätys, että kissa todellakin kaipaa omaa tilaa. Tärkeintä on, että kissa saa itse päättää, miten ja milloin se seurustelee. Anna kissan päättää, haluaako se osallistua – älä kiirehdi sen totuttamista uusiin lemmikkeihin, äläkä pakota sitä seurustelemaan itsesi tai muiden perheenjäsenten kanssa. 
 
Kissalla on mahdollisuus hakeutua seuraan oma-aloitteisesti, kun vaikkapa istut sen kanssa samassa huoneessa lukemassa, tai käsket muita perheenjäseniä olemaan kiinnittämättä kissaan huomiota, kun se tassuttelee huoneeseen. Älä koskaan ahdista kissaa nurkkaan tai tuijota sitä suoraan silmiin, sillä kissa voi kokea sen uhkaavaksi. Anna kissan hakea huomiotasi oma-aloitteisesti ja mennä pois, kun se itse haluaa. 

Kissan on voitava poistua vuorovaikutustilanteesta vapaasti. Muuten sen on pakko ilmoittaa oman tilan kaipuustaan muulla tavalla, ja tällöin se saattaa osoittaa pelkoa tai aggressiivisuutta sähisemällä, kynsimällä tai puremalla. 
Author
— Franck Péron, eläinlääkäri, eläinten kognition, käyttäytymisen ja hyvinvoinnin eurooppalainen diplomaattitutkinto (Dip ECAWBM-AWSEL), Royal Canin Scientific Support (asiantuntija) 

Näin luot kissalle hiljaisen ja turvallisen paikan 

Voit myös antaa kissalle tilaa järjestämällä kotiin turvallisia paikkoja, joihin se voi vetäytyä. Sellainen voi olla vaikkapa ihan tavallinen kyljelleen käännetty pahvilaatikko, jonka sisällä on tuttuja pehmusteita. Jos mahdollista, sijoita tällainen turva-alue lämpimään ja rauhalliseen paikkaan, kuten ylimääräiseen makuuhuoneeseen tai työhuoneeseen, ja kauas vahvoista hajuista, kuten ilmanraikastimista tai roskiksista. 

Cat sitting in a quiet area indoors illustration

Kissat istuvat usein mielellään korkeilla paikoilla katseilta piilossa ja tarkkailevat sieltä ympäristöään. Voit siis järjestää kissalle tasoja, joille se voi kiivetä. Hanki vaikka raapimispuu tai asenna seinälle hyllyjä.  
 
Oikeisiin paikkoihin sijoitetut tasot ovat kissalle turvapaikkoja, joissa se voi oleskella tai nukkua rauhassa. Kun kissa on omassa turvapaikassaan, on tärkeää antaa sen olla rauhassa. Anna sen siis tehdä niin kuin se mielii ja kiellä muita perheenjäseniä häiritsemästä sitä. 
 
Jos sinulla on useita kissoja, on vielä tärkeämpää, että jokaisella on oma paikka. Järjestä nukkumis- ja lepopaikkoja, useita hiekkalaatikoita (ainakin yksi kissaa kohti ja yksi ylimääräinen) sekä omat ruoka- ja vesikupit eri paikkoihin. Näin kissojen ei tarvitse kilpailla keskenään, ja nämä alueet pysyvät rauhallisina.  

Lue kissan kehonkieltä 

Kissa ilmaisee tunteitaan kehonkielellä. Tarkkailemalla kissaasi erotat, onko se seurallisella tuulella vai haluaako se olla yksin. 
 

Näin kissa toivoo huomiota 

Jos kissan korvat ovat suuntautuneet eteenpäin ja silmät ovat pyöreät tai puoliksi kiinni, se on todennäköisesti rauhallinen ja tyytyväinen. Kun kissa puskee sinua tai sivelee sinua hännällään, se osoittaa kiintymyksensä sinuun, joten voit vastata kiintymyksenosoitukseen. 
 

Näin kissa kertoo oman tilan tarpeestaan 

Jos kissan korvat ovat luimussa ja pupillit laajentuneet, se saattaa tuntea olonsa uhatuksi ja on valmiina puolustautumaan. Jos silität kissaa ja sen häntä alkaa viuhtoa, se yrittää ehkä kertoa, ettei se halua silitystä. Toisin kuin koirilla, heiluva häntä ei ole kissalla merkki tyytyväisyydestä vaan kertoo, että kissa on levoton ja hermostunut. 
 

Kissan huomioiminen 

Vaikka kissa viihtyykin paljon yksin, se tarvitsee silti huomiota pieninä annoksina. 
 
Leikkiminen on hyvä tapa seurustella kissan kanssa. Leikki tarjoaa terveellistä liikuntaa ja älyllisiä virikkeitä. Lisäksi se vahvistaa kissan ja omistajan suhdetta. Jahtaamalla ja pyydystämällä leluja kissa voi toteuttaa luonnollisia vaistojaan. Tarjoa siis kissalle ajanvietettä vaikkapa heittelemällä sille sanomalehtipaperista rypistettyjä palloja tai pomppivia pingispalloja. Leikitpä kissan kanssa mitä tahansa, on tärkeää, että käytät siihen lelua tai muuta esinettä, et käsiäsi. Pidä samalla kissaa silmällä äläkä venytä leikkihetkiä liian pitkiksi. 
 
Tarkkailemalla lemmikkejä näinä haastavina aikoina voimme varmistaa, etteivät arkirutiineissa tapahtuvat muutokset vaikuta negatiivisesti niiden hyvinvointiin. Jos olet huolissasi kissasi stressioireista, kysy neuvoa eläinlääkäriltä. 

  • Yleinen hyvinvointi
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

10 vinkkiä stressittömiin reissuihin kissasi kansaa

Mitä kissan äänet tarkoittavat? 

Adult cat lying down on a carpet surrounded by grey blankets.

Miten tunnistaa kissojen stressi

translations.feature.genericcomponents.backtotop