Tärkeät tarvikkeet uudelle kissanpennullesi

Olemme luoneet avuksesi muistilistan tavaroista, joita tarvitset uutta kissanpentuasi varten.
Adult cat lying down on a cat tree scratching a pole.

Valmistaudut jakamaan arkesi ja kotisi uuden kissan kanssa useiksi vuosiksi. Vaikka oikean ruoan valitseminen on tärkeää, sinun pitää tehdä myös muita valmisteluja, kuten valita sille paikka syömistä ja juomista sekä nukkumista varten ja hankkia leluja.

Muistilistan tekeminen ennen kissan tuloa hankittavista tavaroista kannattaa, jotta kaikki on valmiina ja kissan sopeutuminen uuteen kotiin on mahdollisimman helppoa.

Kissan kantokoppa

On vaarallista kuljettaa kissaa autossa irrallaan, joten on tärkeää hankkia kissalle tarpeeksi iso kantokoppa, johon se mahtuu vielä täysikasvuisenakin. Siitä voi tehdä kissalle mukavamman laittamalla pohjalle viltin, ja mukana kannattaa olla myös varaviltti siltä varalta, että kissanpennulle sattuu matkastressin vuoksi vahinko.

Kissanpennun peti

Mukava nukkumapaikka on tarpeen, jotta kissanpentusi tuntee olonsa turvalliseksi uudessa ympäristössä. Kissanpentusi saattaa kuitenkin itse valita suosikkinukkumapaikan. Se on yksi kissojen monista tavoista päättää reviiristään ja jäsentää ympäristöään.

Hiekkalaatikko

Kissanpentu tarvitsee hiekkalaatikon, jossa on tarpeeksi kuiviketta. Lisäksi tarvitset pienen lapion jätösten keräämistä varten. Kannellinen hiekkalaatikko on suositeltava, sillä se ehkäisee hiekan ja hajujen leviämistä. Kaikki kissat eivät kuitenkaan pidä kannellisista laatikoista, joten sinun on vain katsottava, miten omasi reagoi.

Kissanpennun ruoka- ja vesikulhot

Kissanpentusi tarvitsee kaksi kulhoa. Käytä posliinista, metallista tai lasista vesikulhoa, sillä monet kissat eivät pidä muovikulhossa olevasta vedestä. Tarvitset pienen kulhon ruokaa varten ja suuremman, jossa on aina saatavilla raikasta vettä.

Varmista, että kulhojen välissä on riittävästi tilaa, ettei veteen pääse ruokaa. Kissoilla täytyy olla aina saatavilla puhdasta juomavettä, jotta niiden virtsatiet pysyvät kunnossa.

Raapimis- ja kiipeilypuu

Kissoilla pitäisi mielellään olla paikka, jossa ne pääsevät raapimalla kuluttamaan kynsiään, joten raapimispuu on järkevä hankinta. Kannattaa myös investoida kiipeilypuuhun, sillä kissat rakastavat kiipeilyä ja oksilla kieppumista – kiivetessään ne kokevat pääsevänsä hallitsevampaan asemaan. Kiipeilypuu myös täyttää kissasi liikunnan tarvetta.

Seisova kissanpentu leikkii kissanlelulla sisätiloissa.

Panta, jossa on tunnistetiedot

Uudelle kissanpennulle kannattaa ostaa panta. Tunnisteella varustettu panta on paras ja nopein tapa tunnistaa kissanpentu.

Kissanpentujen lelut

Lelut auttavat viihdyttämään kissaasi ja rohkaisevat sitä liikkumiseen. Valittavissa on monia eri leluja, jotka on yleensä suunniteltu laukaisemaan kolmentyyppistä kissan käyttäytymistä:

  • Kissa ja hiiri: mikä tahansa pieni pallo voi toimia saaliina. Kissa vaanii sitä, kierittää sitä, juoksee sen perään, hyppää sen päälle, tarttuu siihen, heittää sen ilmaan, pitelee sitä tassujensa välissä, puree sitä ja aloittaa taas alusta. Kaikki nämä vaistonvaraiset käyttäytymismallit tuottavat kissalle suurta nautintoa ja rohkaisevat sitä seurustelemaan.
  • Lintuleikki: kissa yrittää napata liikkuvan esineen aivan päänsä yläpuolelta.
  • Kalastus: kissa liikuttaa tassujaan aivan kuin haluaisi saada kalan hyppäämään vedestä. Jotkut kissat pitävät vesileikeistä ja nauttivat, kun voivat kuvitella kalastavansa veden pinnalla kelluvia pingispalloja.

Kun kaikki perustarvikkeet ovat valmiina etukäteen, uusi kissanpentusi sopeutuu helpommin uuteen kotiinsa.

Räätälöityä ravintoa kissanpennullesi

Ravintosisällöltään räätälöidyt tuotteet, jotka auttavat vahvistamaan kissanpennun luonnollista vastustuskykyä sekä tukemaan tervettä kasvua ja ruoansulatuskanavan kehitystä.

Jaa sivu