Kissan esitteleminen muille lemmikeille

Uuteen perheeseen ja muihin eläimiin, kuten kissoihin ja koiriin, tutustuminen on erittäin tärkeä vaihe kissanpennun elämässä. Valmistaudu ja hoida tapahtumia huolella tukeaksesi kissanpentusi pidemmän ajan terveyttä ja hyvinvointia.
Adult cat lying down next to an adult Golden Retriever.

Uuden tulokkaan esitteleminen kotisi muille lemmikeille voi olla hankalaa. Vaikka eläimet päättävät itse hierarkiansa, älä anna niiden käyttäytyä aggressiivisesti toisiaan kohtaan. Toimi rauhassa ja ole kärsivällinen. Tässä vaiheessa laaditut pelisäännöt pätevät jatkossa koko yhteisen elämänne ajan.

Tutustuminen uuteen ympäristöön, uusiin perheenjäseniin ja muihin eläimiin on erittäin tärkeä vaihe kissanpennun elämässä. Se määrittää, miten hyvin pentu sopeutuu uuteen kotiinsa. Tutustumisen on oltava stressitöntä, sillä kissanpennun terve kasvu ja hyvinvointi riippuvat tästä varhaisesta huolenpidosta ja huomiosta.

Muille eläimille esittelyä on aina valvottava, sillä huonosti hoidettuna tilanne voi aiheuttaa hämmennystä ja yhteenottoja jaetuista resursseista ja tiloista. Ennen esittelyä uusi lemmikki kannattaa viedä eläinlääkärin tutkittavaksi. Näin voidaan varmistaa, että kissanpentu ei kanna tarttuvia tauteja, jotka voisivat kulkeutua muihin lemmikkeihin.

Voit helpottaa uuden kissanpennun esittelyä sekä kissoille että koirille erilaisin tavoin. Voit tukea sekä kotona odottavia lemmikkejäsi että uutta tulokasta myös seuraavin yleisin toimenpitein.

  • Pidä uusi kissanpentu etäällä muista lemmikeistä ensimmäisten päivien ajan, jotta se pääsee tutustumaan uuteen ympäristöön vaiheittain.
  • Eristä pentu yhteen huoneeseen kerrallaan. Näin se saa tutkia taloa rauhassa eikä pakene peloissaan piiloon huonekalujen alle.
  • Muista antaa nykyisille lemmikeillesi paljon huomiota. Anna niiden pitää etuoikeutensa ensimmäisten päivien ajan, oli kyseessä sitten koira tai kissa.
  • Helli nykyisiä lemmikkejäsi ollessasi niiden alueella.
  • Rauhoittele uutta kissaasi sen omassa tilassa, hiljaisessa huoneessa.
  • Anna nykyisen lemmikin tottua kissanpennun hajuun hieromalla pennun kasvoille ja suulle käytettyä liinaa niiden huoneiden seinien alaosaan, joissa kissanpentu ei sillä hetkellä oleile.

Kissanpennun esitteleminen nykyisille koirille

Esittely on huomattavasti helpompaa, jos koira tuntee entuudestaan kissoja ja pitää niistä. Seuralliseksi opetettu koira hyväksyy joka tapauksessa uuden kissan viipymättä. Joidenkin vanhempien koirien kärsivällisyys voi olla koetuksella, mutta ne oppivat yhtä kaikki asumaan kissan kanssa. Ensimmäisessä esittelyssä koiran pitäisi olla hihnassa ja kissan vapaana. Valvotut ja toistuvat esittelyt auttavat koiraa ja uutta kissaa pärjäämään keskenään rauhallisesti.

Voit sujuvoittaa tutustumista seuraavin keinoin.

  • Pidä koirasi hihnassa ja pidä se rauhallisena. Palkitse koira, kun se pysyy rauhallisena.
  • Varmista, että kissaa ei ahdisteta nurkkaan ja valitse huone, jossa se tuntee olonsa mukavaksi ja voi tarvittaessa piiloutua, mieluiten koiran yläpuolelle.
  • Älä yritä pakottaa kissaa kontaktiin koiran kanssa, vaan anna sen lähestyä omassa tahdissaan.

 

Aikuinen kissa seisoo ulkona puutarhassa ja nuuhkii mustavalkoista kissanpentua.

Kissanpennun esitteleminen nykyisille kissoille

Toinen kissa voi osoittautua haastavammaksi kuin koira. Vaikka aikuiset kissat hyväksyvät yleensä kissanpennut muita kissoja helpommin, ne eivät silti liioin pidä uuden kissan tunkeutumisesta reviirilleen – ovathan kissat usein yksineläjiä luonnostaan. Ne voivat ilmaista tyytymättömyytensä uhkaavalla käytöksellä. Voi kestää päiviä tai jopa kuukausia, ennen kuin ne pystyvät hyväksymään uuden tilanteen.

Toista valvottuja esittelyjä ajan mittaan, kunnes kissat hyväksyvät toistensa läsnäolon eivätkä pelkää enää toisiaan. Kissoille alkaa muodostua omat reviirinsä, joita sinun on ehdottomasti kunnioitettava.

Muista, ettet voi pakottaa kissoja pitämään toisistaan, mutta voit yrittää saada ne elämään rauhanomaisesti yhdessä. 

Käytä kissojen esittelyssä seuraavia keinoja.

  • Tee esittely varovasti ja varmista, että molemmilla kissoilla on runsaasti tilaa piiloutua ja vältellä toisiaan. Valitse puolueeton tapaamispaikka. Huoneen pitää olla suuri, jotta kissat pystyvät pitämään etäisyyttä toisiinsa.
  • Varmista, että molemmilla kissoilla on oma pakoreitti toisen luota.
  • Aloita esittely lyhyillä jaksoilla. Pidennä sitten yhdessä vietettyä aikaa lähipäivien aikana vähitellen.
  • Molemmilla kissoilla on oltava oma makuualue sekä ruoka- ja vesikulho, sillä ne eivät suostu jakamaan näitä keskenään.
  • On suositeltavaa hankkia vähintään yksi hiekkalaatikko kissaa kohden sekä yksi ylimääräinen laatikko, jotta niillä on valinnanvaraa.
  • Jos kissat pysyttelevät sisällä, on hyvä myös varmistaa, että kullakin niistä on runsaasti tilaa piiloutua, leikkiä ja tutkia ympäristöään. Voit esimerkiksi hankkia jokaiselle kissalle oman kiipeilypuun, jossa se saa olla rauhassa.
  • Ongelmia syntyy, jos toisen kissan reviiri estää toista kissaa toimimasta normaalisti. Varmista siksi, että jokainen kissa pystyy hoitamaan ilman yhteenottoa päivittäiset askareensa, kuten syömisen, nukkumisen, juomisen ja hiekkalaatikon käyttämisen. Näin ehkäiset stressiä kotona.

Vaikka et voi pakottaa eläimiä pitämään toisistaan, voit rohkaista niitä hyvään käytökseen ja kunnioitukseen, joiden avulla ne voivat elää yhdessä rauhanomaisesti.

Ennen kuin tuot kotiin uuden kissanpennun ja sitä mukaa kun kissat oppivat elämään yhdessä, pidä aina mielessä kaikkien kodin eläinten tarpeet ja varmista, etteivät ne kärsi stressistä.

Lisätietoja kissaroduista

Etsi rotuja
Mustavalkokuva seisovasta aikuisesta maine coonista valkoista taustaa vasten

Jaa sivu