Asiat, jotka on otettava huomioon ennen kissan hankkimista

Kissan tai kissanpennun hankkimiseen liittyy paljon pohdittavia asioita, mutta niihin kaikkiin vaikuttavat omat elämäntapasi ja kotiympäristösi sekä se, pystytkö muuttamaan niitä tukeaksesi kissan hyvinvointia ja terveyttä.
Adult Norwegian Forest Cat walking across a rug in a living room.

Onko sinulla aikaa kissasta huolehtimiseen?

Kissanpentu voi olla iloinen lisä kotiin, mutta se kasvaa isoksi, joten kissanhankintapäätös on pitkäaikainen sitoumus. Vaikka monet uskovatkin, että kissat ovat koiria helpompia lemmikkejä, ne vaativat silti paljon huomiota ja tukea.

Muita kissan tarvitsemaan hoitoon ja tukeen vaikuttavia asioita ovat se, oletko hankkimassa kissanpentua vai vanhempaa kissaa, sillä kissanpennut tarvitsevat enemmän hoitoa, koulutusta ja säännöllistä ruokintaa kuin aikuiset kissat, haluatko puhdasrotuisen vai sekarotuisen kissan ja hankitko kissan kasvattajalta vai löytöeläinkodista, sillä joillakin löytökissoilla voi olla taustallaan traumaattisia kokemuksia, jotka pitää ottaa huomioon alusta alkaen.

Kissan tapa toimia ja reagoida vaihtelee sen geenien ja aiempien kokemusten mukaan. Kissanpentu oppii suurimman osan sosiaalisista taidoistaan kahdeksan viikon ikään mennessä, joten on erittäin tärkeää antaa sille riittävästi aikaa ja huomiota näiden ensimmäisten viikkojen aikana.

Sopisiko kissanpentu rutiineihisi?

Minkä tahansa lemmikin hankkiminen aiheuttaa muutoksia elämäntyyliisi – toivon mukaan vain positiivisesti. Osa rutiineistasi voi kuitenkin olla mahdottomia muuttaa, ja kannattaakin miettiä, miten ne sopivat yhteen kissan tai kissanpennun omistamisen kanssa tai mukautuvat siihen.

Esitä itsellesi nämä kysymykset:

  • Onko sinulla lapsia? Tämä voi vaikuttaa siihen, minkä tyyppisen kissan valitset, sillä toiset sopivat toisia paremmin perheeseen, jossa on pieniä lapsia.
  • Onko kotonasi muita lemmikkejä ja miten ne saattavat reagoida uuteen tulokkaaseen? Uuden tulokkaan esitteleminen kotisi muille lemmikeille voi olla hankalaa. Tämä vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Täydellinen hyväksyntä voi kestää useita kuukausia, tai voi olla, ettei sitä tapahdu ikinä.
  • Onko sinulla ulkotiloja, vai elääkö kissasi täysin sisäkissana?
  • Onko sinulla kokopäivätyö ja jos on, mitä kissalle tapahtuu, kun et ole kotona?
  • Pystytkö mukauttamaan kotiasi kissaystävälliseksi?
  • Kuinka paljon matkustat? Jos aiot matkustaa ilman kissaasi, mieti tarkkaan, millaisia hoitovaihtoehtoja sille on.
  • Pystytkö tukemaan taloudellisesti kissasi tarpeita, joihin sisältyvät eläinvakuutus, ruoka, eläinlääkärilaskut ja mahdollisesti turkinhoito ja lemmikkivahti?

Nämä seikat vaikuttavat paitsi siihen, edistävätkö kotisi ja elämäntapasi kissan hyvinvointia ja terveyttä, myös siihen, minkä tyyppinen kissa sinulle sopii parhaiten.

Aikuinen kissa makaa sisätiloissa harmaalla sohvalla.

Onko kotisi turvallinen kissalle tai kissanpennulle?

Kissan koti on tärkeä osa sen hyvinvointia. Sen jälkeen, kun kissanpentu on asettunut uuteen kotiinsa, sen tutkimusretket alkavat. Anna pennun tutkia ympäristöä ja tottua siihen omassa tahdissaan, mutta muista kartoittaa potentiaaliset vaaratekijät.

Varmista myös, että kissalla on hiljainen tila, johon se voi vetäytyä, varsinkin kun se on juuri saapunut kotiinsa. Näin pentu voi pikkuhiljaa tutustua uuteen reviiriinsä ja perheeseensä tulevien päivien aikana.

Asioita, joita voit tehdä vähentääksesi stressiä kotona:

  • Järjestä kissallesi oma ruokailualue. Ruokailualueen täytyy olla selkeästi eri paikassa kuin hiekkalaatikon ja mieluiten kaukana meluisilta alueilta, sillä kissat haluavat syödä rauhallisessa paikassa.
  • Varmista, että kissalla on hiekkalaatikko rauhallisessa tilassa. Laatikolla täytyy olla pysyvä paikka, johon kissa pääsee helposti pääsee, ja laatikon on oltava kaukana ruoka- ja vesikulhoista.
  • Varmista, että kissalla on oma tila leikkimiseen, metsästykseen, kiipeilyyn ja raapimiseen.
  • Varaa kissallesi oma nukkumapaikka.

Onko kodissasi vaaratekijöitä?

Sekä kodissa että sen ulkopuolella on monia asioita, jotka voivat olla vaarallisia kissalle tai kissanpennulle:

  • Sähkö- tai virtajohdot.
  • Helposti saatavilla olevat kotitalouksien kemikaalit, puhdistusaineet ja lääkkeet.
  • Suojaamattomat keittolevyt.
  • Parvekkeet.
  • Myrkylliset kasvit, kuten: syklaami, piikkipaatsama, misteli, sinisade, kirjovehka, köynnösvehka, atsalea, alppiruusu, huonekoiso, oleanteri, joulutähti, muratti, kiiltopensas, hajuherne ja fiikukset.

Kun pohdit, sopiiko kissa tai kissanpentu kotiisi ja elämäntyyliisi, mieti, voitko tarjota sille onnellisen ja turvallisen elinympäristön. Tämä pohdinta auttaa myös tekemään suhteestasi mahdolliseen uuteen lemmikkiin erityisen palkitsevan.

things-to-consider-before-getting-a-cat

Lisätietoja kissaroduista

Etsi rotuja
Mustavalkokuva seisovasta aikuisesta maine coonista valkoista taustaa vasten

Jaa sivu