Miten hoidan koiranpennun hampaita?

Koiran hampaista tulee huolehtia tunnollisesti mahdollisimman varhaisestä iästä alkaen. Totuta siksi pentu hampaiden harjaamiseen varhain. 
 

Maitohampaista pysyviin hampaisiin 

Koiranpennut syntyvät ilman hampaita. Noin 2–3 viikkoa syntymän jälkeen ne saavat ensimmäiset maitohampaansa. Kun koiranpentu on 12 viikon ikäinen, sen kaikki maitohampaat ovat puhjenneet. 
 
Pennun maitohampaat alkavat irrota sen ollessa noin 3 kuukauden ikäinen. Noin 7 kuukauden iässä suurin osa sen maitohampaista on vaihtunut pysyviin hampaisiin. Lopulta koiralla on yhteensä 42 pysyvää hammasta! 
 
Koeta käyttää hieman aikaa pennun hammashoitoon päivittäin. Näin pentu tottuu siihen ja hampaat on helpompi pitää puhtaina myös koiran ollessa täysikasvuinen. 
 

Plakki ja sen seuraukset 

Kun koiranpentu alkaa syödä kiinteää ruokaa, sille saattaa alkaa kertyä plakkia. Plakki on bakteereista ja ruoanjäämistä koostuva pinnoite hampaissa. 
 
Jos plakkia ei poisteta, se voi kehittyä hammaskiveksi vuorokaudessa. Hammaskivi voi aiheuttaa kivuliasta ientulehdusta. Pahimmassa tapauksessa koira voi jopa menettää hampaansa. Onneksi voit helposti estää tämän. 
 

Hampaiden harjaaminen 

Voit poistaa plakin harjaamalla koiran hampaat. Eläinlääkärin vastaanotolla on tähän sopivia hammasharjoja ja -tahnoja. Harjaamisen voi aloittaa heti, kun (lähes) kaikki maitohampaat ovat paikoillaan. 
 
Jos haluat todella ehkäistä plakkia ja hammaskiveä, hampaiden harjaus kuuluu ehdottomasti koiran päivittäiseen hoitoon. Yritä sisällyttää hampaiden harjaus koiran päivittäisiin rutiineihin. Tee siitä hauska leikki! 
 

Miten harjaan koiranpennun hampaat?

Anna pennun tottua varovasti siihen, että kosketat sen hampaita. Etene hitaasti avaamalla ensin koiran suuta hieman ja keskeytä sitten harjoitus. Palkitse koiranpentu, jos se pysyy rauhallisena ja antaa sinun tehdä näin. 
 
Harjoittele suun avaamista muutaman kerran ja ala sitten hangata hampaita kankaalla. Kangas on hammasharjaa mukavampi, mutta ei yhtä tehokas. Jos tämä menee hyvin, voit esitellä pennulle varovasti hammasharjan. Anna koiran ensin haistaa harjaa ja tutustua siihen. 
 
Aloita sitten varovasti koiran hampaiden harjaaminen. 

 

Jaa sivu