Koiranpennun keskeiset kasvuvaiheet

Ensimmäisten vuosien aikana koiranpentu kohtaa monenlaisia muutoksia. Kun tunnet keskeiset vaiheet, voit valmistautua niihin ja varmistua siitä, että koiranpentusi saa parhaan mahdollisen alun.
Puppy Saint Bernards sitting together in a field.

Ensimmäisen elinvuoden aikana koiranpennun koko, muoto ja käytös muuttuvat merkittävästi. Kun tunnet keskeiset kasvuvaiheet, osaat varautua erilaisiin tapahtumiin varhaisina vuosina ja voit valmistautua niihin oikein.

Huomaathan, että pienten ja suurten rotujen ensimmäisten elinvuosien kehityksessä on suuria eroja. Koiran tyyppi – aivan kuin sen sukupuoli ja vanhemmatkin – vaikuttavat kasvunopeuteen ja siihen, millaisia vaiheita on odotettavissa.

Koiranpennun elämän ensimmäiset kolme-neljä viikkoa

Koiranpennun syntymän jälkeiset 14 päivää ovat ratkaisevaa aikaa sen kannalta, että pentu saa kehittyä terveeksi täysikasvuiseksi koiraksi. Ensimmäisten kahden vuorokauden aikana on hyvin tärkeää, että valvot pentua tarkoin ja varmistat sen saavan riittävästi lämpöä ja ravintoa. Olennaiseen ravitsemukseen kuuluu ternimaito, jota pennut saavat emoltaan ja joka auttaa tukemaan niiden immuunijärjestelmää. Koiranpennun paino myös kaksinkertaistuu päivien 9 ja 13 välillä. Jos pennun paino ei tunnu nousevan, on hyvä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.

Ensimmäisen elinkuukauden jälkeen

Ensimmäisen kuukauden aikana pennun maitohampaat puhkeavat, mutta sen leuka ja hampaat eivät vielä ole kovin vahvat. Päivien 25 ja 30 välillä pennun paino on nelinkertaistunut, ja sen alkuperäinen karva alkaa karista "oikean" turkin korvatessa ensikarvat. Pennulla ei vielä ole varsinaista kasvupyrähdystä, mutta on tärkeä alkaa valmistella ravitsemuksellisesti sopivaa vieroitusruokaa.

Rodusta riippumatta kaikkien koirien immuunijärjestelmä heikkenee 4–12 elinviikon kohdalla, jolloin ne ovat alttiita sairauksille. Ne eivät enää saa emoltaan maitoa, jonka ravintoaineet ovat aiemmin tukeneet niiden immuunipuolustusta. Pentujen elimistö ei kuitenkaan kykene vielä kehittämään omaa puolustustaan. Tässä vaiheessa pentua on tarkkailtava huolellisesti siltä varalta, että sairauksien merkkejä ilmenee.

Koiranpentu 3–5 kuukauden ikäisenä

Tässä vaiheessa pentu kasvaa melko nopeasti, oli kyseessä sitten pieni tai suuri rotu. Viidenteen kuukauteen mennessä suurille koiraroduille on kehittynyt luuston rakenne, jota ne tarvitsevat täysikasvuisuutta varten, ja niiden paino on puolet täysikasvuisesta painosta. Niiden ravitsemukselliset tarpeet ovat myös ainakin kaksi kertaa täysikasvuista koiraa suuremmat! Pienet koirat taas elävät voimakkainta kasvukauttaan, joten voit lopettaa pienen koirasi ruoan kostuttamisen. Anna sille suurempia nappuloita, jotta se pääsee pureksimaan ja kehittämään hyvää suuhygieniaa uusille hampailleen.

Aikuinen kääpiösnautseri istuu pellolla kolmen pennun kanssa.

8–10 kuukauden ikäiset pennut

Tässä vaiheessa rotunsa puolesta pienikokoisten koirien kasvu alkaa hidastua ja ne ovat saavuttaneet täysikasvuisen koiran painon, mutta rodultaan suurikokoisten koirien kasvu jatkuu tasaisena. Niiden koon ja kasvuvauhdin ero on huomattava: pienten rotujen edustajat kasvavat 20 kertaa syntymäpainoaan suuremmiksi, ja suurten rotujen edustajat kasvavat painoltaan 100 kertaa suuremmiksi, mutta hitaammin. Kahdeksasta yhdeksään kuukauden iässä suurirotuisten koirien kasvu keskittyy pääasiassa niiden luustoon ja elimiin.

Jopa 18–24 kuukauden ikään asti suurella pennullasi

Jos sinulla on suurirotuinen koiranpentu, se saavuttaa täysikasvuisuuden 18–24 kuukauden iässä. Tässä vaiheessa sen kasvujakso päättyy aikuisen koiran lihaksiston kehittymiseen. Voit odottaa sen tukevoituvan ja muuttuvan raskastekoisemmaksi. Se alkaa näyttää enemmän täysikasvuiselta koiralta, jolla on sopusuhtaiset tassut ja raajat.

Kun tiedät näistä eri kasvujaksoista, voit valmistautua pennun kehityksen eri tekijöihin ja olla varma, että annat sille sen tarvitsemaa hoitoa ja ravintoa sen ensimmäisten vuosien aikana.

Koiran penturuoka

Räätälöityä ravintoa koiranpennullesi

Valikoima ravintovalmisteita, jotka auttavat vahvistamaa pennun luonnollista vastustuskykä sekä tukemaan tervettä kasvua ja ruoansulatuskanavan kehitystä.

Jaa sivu