Auttaa kissoja ja koiria elämään terveellisintä elämäänsä.

Kissanpennun esitteleminen perheenjäsenille

Kitten cat sitting next to its owner playing with their hands.
Kissanpennun ensikohtaaminen uuden perheensä kanssa on tärkeä hetki, joka vaikuttaa siihen, miten hyvin se sopeutuu uuteen kotiinsa. Tämän vuoksi tutustuttaminen pitää tehdä hitaasti askel kerrallaan.

Kissanpennun ensikohtaaminen uuden perheensä kanssa on tärkeä hetki, joka vaikuttaa siihen, miten hyvin se sopeutuu uuteen ympäristöönsä. Kaikki kissanpennun hoidossa tarvittavat välineet pitää olla hankittuna valmiiksi ennen pennun saapumista, ja pentuun on hyvä tutustua hitaasti askel kerrallaan.

Kissa ei voi välttämättä käyttäytyä sille luonnolliseen tapaan, esimerkiksi ristiriitatilanteissa vetäytymällä tai piiloutumalla, kun se saapuu uuteen kotiinsa. Onkin tärkeää ymmärtää kissan luonnollista käytöstä ja varmistaa, että kissa voi hyvin ja tuntee olonsa mukavaksi.

Milloin kissanpentu kannattaa esitellä perheenjäsenille?

Viikonloput ovat yleensä muita viikonpäiviä hiljaisempia, joten ne ovat rauhallisempaa aikaa uudelle kissanpennulle. On tärkeää muistaa, että kissanpentu on juuri saapunut sille tuntemattomaan ympäristöön, jossa uusiin ihmisiin tutustuminen saattaa olla pelottavaa. Sinun kannattaa toimia seuraavien ohjeiden mukaan, jotta turhilta riskeiltä ja stressiltä vältytään:

  • Esittele uudet perheenjäsenet yksi kerrallaan
  • Hillitse oma innokkuutesi ja yritä pitää myös muiden innostus kurissa
  • Muista olla hellä kissanpentua käsitellessäsi
  • Vältä kissanpennun siirtämistä ihmiseltä toiselle, jottei pentu häkelly
  • Anna kissanpennun sen sijaan lähestyä sinua oma-aloitteisesti, kun se on siihen valmis
  • Muista puhua hiljaisella ja rauhallisella äänellä, jotta pentu ei säiky
  • Anna kissanpennulle aikaa rentoutua tai nukkua tutustumisten välillä

Jos kissanpentu kasvatetaan hyvin meluisassa ja levottomassa ympäristössä, siitä saattaa kasvaa pelokas ja arka kissa.

Opeta perheellesi, miten kissaa kannattaa käsitellä

Sen jälkeen kun kissanpentu on tutustutettu perheeseen, on tärkeää, että kaikki perheenjäsenet oppivat hoitamaan kissaa ja huolehtimaan sen hyvinvoinnista. Kannattaa esimerkiksi välttää äkillisiä liikkeitä, jotka saattavat pelästyttää pennun.

Paras tapa käsitellä kissanpentua:

  • Sujauta toinen kätesi avoimena kissanpennun vatsan alle
  • Aseta toinen kätesi tueksi pennun takajalkojen taakse
Kissanpentu istuu keittiön lattialla, ja taustalla näkyy istuva lapsi.

Kissanpennun esitteleminen lapsille

Kissat voivat olla erinomaisia kumppaneita lapsille, mutta on tärkeää varmistaa, että kodin kaikki lapset tietävät, miten kissanpentujen kanssa käyttäydytään. Tämä takaa, että kissanpentu voi mukautua ympäristöönsä rauhallisessa ja hiljaisessa ilmapiirissä.

Kun kissanpentu kasvaa täysikasvuiseksi kissaksi, se voi helposti välttää lapsia halutessaan olla yksin, mutta kissanpennulle tämä ei ole yhtä helppoa. On tärkeää, että lapset tietävät, milloin kissalle on annettava tilaa rentoutua ja nukkua, ja että lapset eivät häiritse kissanpentua sen levätessä.

Pieniä lapsia on aina valvottava kissanpentujen läheisyydessä, jotta voidaan varmistaa, että lapset lähestyvät niitä varoen, että leikki on lempeää ja ettei kissanpentuja nosteta tai käsitellä väärin.

Uusien kissanpentujen esittely perheenjäsenille on asteittainen prosessi. On tärkeää olla kärsivällinen ja valpas ja tehdä asiat kissanpennun tahdilla, jotta sillä olisi rauhallinen ja positiivinen kokemus.

  • Nopea kasvu

Tykkää ja jaa tämä sivu

Räätälöityä ravintoa kissanpennullesi

Ravintotuotteet, jotka auttavat vahvistamaan kissanpennun luonnollista vastustuskykyä sekä tukemaan tervettä kasvua ja ruoansulatuskanavan kehitystä.

Kissanpentujen tuotteet
Kissanpentu ruoka
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Adult cat running outdoors on gravel.

Kuinka auttaa kissanpentua pysymään kunnossa

Young cat lying down on an examination table in a vets office.

Kissan herpes

Young cat lying down on an examination table being checked over by a vet.

Kissojen sisäloiset