Kissan omistuskustannukset

Kissaa hankittaessa on otettava huomioon useita kustannuksia, jotta lemmikille taataan hyvä elämä.
Kitten cat lying down indoors on top of a cat tree.

Kissa itsessään ei maksa paljon etenkään, jos se ei ole puhdasrotuinen. Alussa on kuitenkin otettava huomioon useita kustannuksia, jotta lemmikille taataan hyvä elämä.

Kissan terveys- ja hyvinvointikustannukset

Kissan tai kissanpennun saapuessa sekä ensimmäisen yhteisen vuotenne aikana sinun on otettava huomioon useita kustannuksia.

  • On suositeltavaa, että pennut saavat ensimmäisinä elinviikkoinaan ensirokotusten sarjan, joka suojaa niitä yleisiltä ja mahdollisesti tuhoisilta taudeilta. Rokotussarja koostuu kahdesta rokotteesta, jotka annetaan kolmen-neljän viikon välein. Kissasi saattaa olla saanut ensimmäisen rokotteensa ennen kotiisi saapumista, sillä ensimmäinen annos voidaan antaa noin yhdeksänviikkoisille pennuille. Rokotesuojan teho alkaa kuitenkin vasta jonkin aikaa toisen rokotteen jälkeen.
  • Eläinlääkäri saattaa suositella lisäksi muita kuin rutiininomaisia rokotuksia. Tällöin kissa saa suojan myös kissan leukemiavirusta vastaan tai sidekalvontulehdusta aiheuttavaa kissojen klamydiabakteeria vastaan.
  • Mikrosiru ehkäisee kissan katoamista ja on joissain tapauksissa myös pakollinen hankinta. Mikrosiru asennetaan kivuttomasti kissan kaulan ihon alle. Mikrosirun avulla eläinlääkäri tai kissojen pelastusjärjestö voi lukea kissan tunnisteen käsikäyttöisellä lukijalla. Eläinlääkäri voi suorittaa toimenpiteen rutiinikäynnillä. Se vie vain muutaman sekunnin ja antaa kissalle tunnisteen koko eliniän ajaksi.
  • Sterilointi on lemmikinomistajan tärkeimpiä päätöksiä. Sterilointi suojaa eläintä tahattomilta pennuilta, jotka johtavat eläinkotien täyttymiseen. Lisäksi sterilointi pienentää useiden terveys- ja käytösongelmien riskiä. Useissa pelastuskeskuksissa kissat steriloidaan jo ennen niiden luovutusta. Jos näin ei ole, voit keskustella aiheesta eläinlääkärin kanssa.
  • Kissanomistajan on tärkeä huolehtia vuotuisista eläinlääkärin tarkastuksista. Käynneillä eläinlääkäri arvioi kissan painoa ja käytöstä ja ennakoi mahdollisesti ilmaantuvia terveysongelmia.
Aikuinen kissa makaa tutkimuspöydällä eläinlääkärin tutkittavana.

Kissavakuutus

Jokainen omistaja haluaa tehdä parhaansa kissansa eteen, ja eläinlääkärit pyrkivät parhaansa mukaan pitämään kustannukset kohtuullisina, mutta onnettomuudet ja pitkäaikaiset sairaudet voivat aiheuttaa eläinlääkärilaskujen kertymistä.

Vakuutus antaa mielenrauhaa, sillä sen ansiosta voit tarjota kissallesi sen tarvitsemaa hoitoa kriisin ilmetessä. Lemmikkivakuutusyhtiöt tarjoavat eritasoisia vakuutuksia, ja hinnat vaihtelevat kissan iän, rodun tai koon ja tyypin sekä sijaintisi mukaan.

Helpoin tapa löytää oikeanlainen vakuutus sinulle ja kissanpennullesi on tarkistaa internetistä, mitä on tarjolla, ja etsiä sinulle sopiva paketti. Muita tietolähteitä ovat eläinlääkärin odotushuone ja lemmikkieläinlehdet.

Päivittäiset kustannukset

Monet asiat vaikuttavat kissan omistamisen pitkän aikavälin kustannuksiin, mukaan lukien kissan rotu, turkkityyppi ja omat elämäntapasi. Vaikka useimmat päivittäiset kustannukset ovat rajoitettuja, tässä on joitakin kustannuksia, jotka kannattaa ottaa huomioon alusta alkaen:

  • Raapiminen on kissoille luonnollista käyttäytymistä, ja on tärkeää tarjota kissalle tilaisuuksia tähän. Asuntoon kannattaa siis varata vähintään yksi raapimispuu. Suuri määrä muita leluja on myös hyvä idea, etenkin, jos aiot pitää kissan sisäkissana.
  • Myös tutkiminen, kiipeily ja piileskely kuuluvat tavalliseen käytökseen. Kiipeilypuut ovat suositeltavia, sillä ne tukevat kissan hyvinvointia, tarjoavat mahdollisuuksia liikuntaan ja sisältävät turvallisen piilopaikan.
  • Yksi erittäin tärkeä osa kissan hoitoa on ennaltaehkäisevä hoito, jolla on tarkoitus estää kissan kirppu-, mato- ja punkkitartunnat. Useimmat kasvattajat ja löytöeläinkeskukset aloittavat tämän prosessin puolestasi. Eläinlääkäri voi antaa sinulle lisäohjeita kissan loistartunnan ehkäisystä.
  • Ruoka ja ravitsemus ovat itsestään selviä jatkuvia kuluja. Laadukas ruoka on suositeltavaa kuhunkin elämänvaiheeseen ja kaikkiin elämäntapoihin sopivien ravintoaineiden saannin kannalta. Tällaista ruokaa on saatavilla rakenteeltaan erilaisina versioina, säilyke- ja kuivaruokana, ja sitä voidaan antaa päivittäin erillisistä kulhoista tarjoiltuina.
  • Juoma-automaatti voi rohkaista kissaa juomaan. Joidenkin rotujen tiedetään nauttivan erityisen paljon vesileikeistä, joten nämä juoma-automaatit saattavat tarjota myös viihdykettä.
  • Toinen huomioon otettava kissoista aiheutuva kulu on kissanhiekka. On tärkeää, että hiekkalaatikot pidetään puhtaina, sillä kissat eivät todennäköisesti käytä niitä, jos ne ovat likaisia.
  • Harjaamisen tarve vaihtelee suuresti kissan rodun mukaan, mutta sen kustannukset liittyvät todennäköisesti enemmän aikaan kuin taloudellisiin seikkoihin.

Uuden kissan tai kissanpennun tuominen kotiin on jännittävää ja iloista aikaa, ja jatkuvat kustannukset on helppoa jättää huomiotta. On kuitenkin tärkeää muistaa, että kissat voivat elää jopa yli 20-vuotiaiksi, ja ottamalla jatkuvat kulut huomioon heti alussa takaat, että voit tukea lemmikkisi terveyttä ja hyvinvointia koko sen elämän ajan.

Lisätietoja kissaroduista

Etsi rotua
Mustavalkokuva seisovasta aikuisesta maine coonista valkoista taustaa vasten

Jaa sivu