Opas koirasi ruoan vaihtamiseen

English Cocker Spaniel eating from a bowl indoors
Koira kannattaa totuttaa uuteen ruokaan hitaasti, jotta vältytään mahdollisilta vatsavaivoilta. Yksinkertainen seitsemän päivän ohjeemme auttaa sinua totuttamaan koirasi uuteen ruokavalioon turvallisesti ja varovasti.

Milloin minun pitäisi harkita koirani ruokavalion muuttamista?

Jossain vaiheessa sinun voi olla tarpeen muuttaa koirasi ruokavaliota. Tähän voi olla monia syitä, esimerkiksi jokin seuraavista:

  • Koirasi on siirtymässä jostakin seuraavista kolmesta elämänvaiheesta toiseen: pentu, täysikasvuinen ja ikääntynyt. Näihin kaikkiin elämänvaiheisiin liittyy ainutlaatuinen joukko tarpeita, joihin voi olla apua räätälöidystä ravinnosta.
  • Koirasi on tiineenä. Imettävä koira tarvitsee ylimääräistä energiaa ja saattaa tarvita uuden ruokavalion, joka soveltuu paremmin sen ravitsemuksellisiin tarpeisiin.
  • Sairaus tai terveydellinen tila, joka edellyttää ravinnosta saatavaa lisätukea, esimerkiksi ihoherkkyys tai ruoansulatuskanavan häiriö.
  • Olet tutkinut erilaisia koiran ruokia tai keskustellut eläinlääkärin kanssa ja päättänyt muuttaa lemmikkisi ruokaa.

 

Merkit siitä, että koirasi ruokavaliota voi olla tarpeen muuttaa

Tässä on muutamia merkkejä, jotka voivat kertoa tarpeesta vaihtaa uuteen koiranruokaan:

  • Kiilloton, eloton turkki voi olla merkki siitä, ettei koirasi saa oikeita ravintoaineita ruokavaliostaan.
  • Löysä uloste ja ilmavaivat voivat olla merkki ruokayliherkkyydestä tai ruoan heikosta laadusta.
  • Vähäinen energia.
  • Ylipainoinen tai liikalihava koira voi tarvita uuden ruokavalion sen sijaan, että vain pienennät sen nykyisen ruokavalion annoksia. Siten voit varmistaa, että se saa tarvitsemaansa täysi- ja tasapainoista ravintoa samalla, kun sen paino laskee hitaasti ja terveellisellä tavalla.

 

Jos olet huolissasi koirasi terveydestä, eläinlääkäri voi auttaa määrittämään lemmikillesi sopivan ruokavalion. Eläinlääkäri voi myös auttaa sinua määrittämään, koska ja miten lemmikin ruoka vaihdetaan onnistuneesti uuteen. Eläinlääkärin neuvojen avulla siirtymä on sekä sinulle että lemmikillesi positiivinen kokemus.

 

Kuinka koiran ruokavaliota muutetaan – tee muutos asteittain

Kun olet päättänyt vaihtaa toiseen ruokaan, suosittelemme asteittaista muutosta. Kun annat koirasi tottua hitaasti uuteen ruokaan, vältytään vatsavaivoilta. Yleensä tämä prosessi kestää noin viikon, ja on aina hyvä idea seurata lemmikkisi vointia ja käytöstä, jotta voit varmistaa, että ruokavalion muutos sujuu hyvin.

Aloita lisäämällä pieni määrä uutta ruokaa sen vanhaan ruokaan ja muuta sitten vanhan ja uuden ruoan suhdetta asteittain noin viikon aikana, kunnes lemmikkisi on siirtynyt kokonaan uuteen ruokavalioon. Käytä muutaman ensimmäisen päivän aikana 25 % uutta ruokaa ja 75 % vanhaa ruokaa ja seuraa lemmikkisi käytöstä ja ruoan kulutusta.
Jos parin päivän kuluttua on pelkästään hyviä merkkejä, ala vaihdella uuden ja vanhan ruoan suhdetta. Lisää uuden ruoan osuutta vähitellen niin, että neljän päivän jälkeen suhde on 50/50 ja kuuden päivän jälkeen ruoasta 75 % on uutta ja 25 % vanhaa. Jos koirasi on sopeutunut ruokaan hyvin, siirry ruokkimaan sitä 100-prosenttisesti uudella ruoalla seitsemän tai kahdeksan päivän jälkeen. Kun lemmikki siirtyy uuteen ruokavalioon, ruokintarutiini kannattaa pitää säännöllisenä ja tutut ruoka-ajat ja ruokailualueet säilyttää. Keskustele eläinlääkärin kanssa, jos sinulla on kysyttävää lemmikkisi siirtymisestä uuteen ruokaan.

 

Pidä lemmikkiäsi silmällä

Kun lemmikkisi on aloittanut uuden ruokavalion eikä sille syötetä enää aiempaa ruokaa, pidä tämä uusi ruokavalio vähintään kaksi kuukautta, jotta lemmikki hyötyy parhaalla mahdollisella tavalla uudesta ravitsemuksestaan ja voit paremmin arvioida, millaisia vaikutuksia ruokavaliolla on. Paras ruokavalio näkyy lemmikkisi ulkonäössä terveenä painona, hyväkuntoisena ihona ja kiiltävänä turkkina, ja lisäksi sillä on mahdollisimman vähän vatsavaivoja ja ulosteiden laatu on hyvä.

 

Jos lemmikinomistaja on aloittanut lemmikilleen terveyssyistä uuden ruokavalion, omistajan kannattaa sopia eläinlääkärin tarkastuskäynti, jolla lemmikin terveydentilan kehitystä seurataan ja uuden ruokavalion teho arvioidaan.
Koira kannattaa totuttaa uuteen ruokaan hitaasti, jotta vältytään mahdollisilta vatsavaivoilta. Yksinkertainen seitsemän päivän ohjeemme auttaa sinua totuttamaan koirasi uuteen ruokavalioon turvallisesti ja varovasti.

Jaa sivu