Koiran hoitaminen

Koiranpentua hankittaessa sisäistettävää tietoa on paljon, mutta pennun tarpeiden ymmärtäminen alusta alkaen takaa koiran fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin edistymisen.
Puppy Beagle running on a sandy beach.

Koiran terveyden ja hyvinvoinnin edellytyksiin vaikuttaa moni asia, erityisesti koiran rotu ja ikä. Siksi on tärkeää, että sen erityisominaisuudet huomioidaan niin annettavassa ravinnossa, liikunnassa kuin turkin hoitamisessakin. Jotkin terveyteen ja perheeseen sopeutumiseen liittyvät tarpeet koskevat kuitenkin aivan kaikkia koiria.

Liikunta

Kaikki koirat tarvitsevat liikuntaa, mutta tarvittava määrä ja laatu vaihtelevat iän, koon ja rodun mukaan.

  • Varmista, että lemmikki pääsee liikkumaan: koiran ulkoilutusta ei saa pitää pelkästään pikaisina pissalenkkeinä.
  • Lyhyesti ja usein: Muista, että keskikokoisilla ja suurilla koirilla on pidemmät kasvukaudet, joiden aikana luusto ja nivelet kehittyvät, joten niiden ei kannata kävellä pitkiä matkoja tai harrastaa tiettyjä urheilulajeja, ennen kuin ne ovat kasvaneet isoiksi. Sen sijaan kannattaa liikkua usein ja lyhyen aikaa kerrallaan.
  • Etsi aikaa leikille: Leikki on koiralle luonnollinen osa liikuntaa ja tukee sen psykologista kehitystä. Se tekee hyvää koirallesi monella eri tavalla. Pääset viettämään aikaa sen kanssa, lujittamaan ystävyyttä, hallitsemaan koiran painoa, ylläpitämään sen elinvoimaa ja parantamaan sen verenkiertoelimiä ja immuunijärjestelmää.

Ympäristö

Pennut ovat hyvin vastaanottavaisia ympäristöllensä, ja negatiivisilla kokemuksilla on pysyvä vaikutus. Pennun käyttäytymiseen liittyvässä kehityksessä on useita vaiheita, mukaan lukien sosiaalistamiskausi, joka alkaa neljän viikon ikäisenä ja kestää 14 viikon ikään asti.

Pelkokausi kuuluu tähän sosiaalistamiskauteen, joten tämän jakson aikana tulevalla traumalla voi olla pysyvät, negatiiviset seuraukset. Siksi on tärkeää kiinnittää erityistä huomiota pennun ympäristökokemuksiin heti alusta asti.

  • Anna lemmikille oma peti: varmista, että sillä on oma peti, johon se voi vetäytyä ja tuntea olonsa turvalliseksi.
  • Tarjoa stimuloiva ympäristö: Suosikkeja ovat esimerkiksi suuri pahvilaatikko, johon piiloutua, ja kumilelut, joita pureskella. On tärkeää varmistaa, että kaikki leikkihetket ovat valvottuja.
  • Tutustuta lemmikki uuteen ympäristöön vähitellen: jos asut kaupungissa, sinun pitäisi vähitellen totuttaa lemmikkisi asioihin, joita siellä kohtaa, kuten autoihin, rullaportaisiin, hisseihin, juniin, raitiovaunuihin ja busseihin.
  • Opeta se olemaan yksin: pennun on myös opittava olemaan toisinaan yksin.
  • Esittele lemmikkisi muille koirille: jotta sosiaalistaminen helpottuisi, pentujen täytyy saada kohdata muita koiria ja eläimiä sekä olla mukana perheen retkillä niin paljon kuin mahdollista.
  • Vie lemmikkisi ulos: Älä viivyttele ulosviemistä. Sen on alettava tutkia ympäristöään kahden kuukauden iästä alkaen.
Kultaisennoutajan pentu makaa pureskelemassa lelua sisätiloissa.

Ruokinta

Liikunnan tarpeen lisäksi myös ravitsemukselliset tarpeet muuttuvat pennun kasvaessa. Aluksi pentu tarvitsee useita pieniä aterioita päivässä. Vähitellen päivittäisten aterioiden määrää pienennetään yhteen tai kahteen. Ravitsemuksellisiin tarpeisiin vaikuttavat myös koiran koko ja rotu, sillä joidenkin koirien ruoansulatus sietää tiettyjä asioita paremmin kuin toisten. Koirilla on aina oltava vettä saatavilla, ja on tärkeää olla ruokkimatta niitä liikaa.

Jos et ole varma, kuinka paljon ruokaa koiralle pitäisi antaa tai miten koiran kasvuvaihe vaikuttaa ruokintaan, kysy neuvoa eläinlääkäriltä. Eläinlääkäri osaa neuvoa, miten tuet koirasi kasvua parhaalla mahdollisella tavalla ilman ylipainoa ja kehittyvien nivelten liikarasitusta.

Ruoasta on saatava energiaa, mutta ravintoa tarvitaan myös elimistön solujen rakentamiseen ja ylläpitoon sekä ruoansulatusvaivojen, iho-, hammas- ja nivelongelmien sekä ikääntymiseen liittyvien vaivojen ennaltaehkäisyyn. Ravitseva ruoka, joka täyttää terveysravinnon vaatimukset, sisältää täsmälleen oikean määrän ravintoaineita.

  • Älä tee äkillisiä muutoksia ruokavalioon: kun pentu muuttaa uuteen kotiin, anna sille samaa ruokaa, jota se sai kasvattajan luona, jotta et häiritsisi sen ruoansulatusjärjestelmän toimintaa. Jos haluat siirtyä johonkin toiseen ruokaan, tee se varovasti viikon siirtymäajalla siten, että sekoitat vanhaan ruokaan uutta vähitellen suurenevassa suhteessa.
  • Anna ikäkauteen sopivaa ruokaa: pennuille on saatavana ikäkauden mukaista erikoisruokaa, joka täyttää kasvavan pennun tarpeet täydellisesti. Paras kasvu saavutetaan, kun noudatat eläinlääkärin suosituksia.
  • Luo rutiini: koirat ovat laumaeläimiä, ja laumahierarkiasta on kerrottava niille täsmällisten merkkien avulla. Ruoki pentu joka päivä samassa paikassa samaan aikaan ja vasta sitten, kun sinä ja perheesi olette syöneet. Näin se oppii ymmärtämään, että sinä olet lauman johtaja. Jos mahdollista, älä päästä pentua hyppimään ja riehumaan 1–2 tuntiin ruokailun jälkeen.
  • Tee makupaloista poikkeus, ei sääntö: anna makupaloja vain poikkeustapauksissa, jotta koirasi pysyy ihannepainossaan. Sokeria ja suklaata ei saa antaa lainkaan, sillä suklaa voi olla koiralle myrkyllistä. Koulutusapuna voit käyttää vähäkalorisia kuivaruokanappuloita.

Turkinhoito ja terveys

Pentu on hyvä totuttaa säännölliseen harjaamiseen. Se auttaa ylläpitämään pennun ihon ja turkin terveyttä sekä syventää sinun ja koirasi välistä suhdetta. Se myös varmistaa, että huomaat todennäköisemmin mahdolliset poikkeavuudet, kuten ulkoloiset, ihosairaudet tai arat kohdat, hyvissä ajoin. Useimmat koirat nauttivat harjaamisesta, jos ne totutetaan siihen pienestä pitäen, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa!

  • Aloita hampaiden hoito jo nuorena: näin pentu tottuu siihen, että sen hampaat harjataan erityisesti koirille suunnitellulla hammasharjalla ja -tahnalla. Yritä harjata pennun hampaat useita kertoja viikossa.
  • Varaa rokotusajat: rokotukset auttavat ehkäisemään tarttuvia ja joskus tappavia tauteja. Jotkin ovat pakollisia, kun taas toiset suositeltavia. Pennun rokotusohjelma aloitetaan yleensä 6–8 viikon iässä.
  • Kysy eläinlääkäriltä madotuksesta: pennuilla on usein matoja, ja ne on syytä madottaa kerran kuukaudessa 6 kuukauden ikään asti ja tämän jälkeen puolen vuoden välein. On tärkeää, että noudatat eläinlääkärin ohjeita, sillä eläinlääkäri osaa suositella pennullesi parhaiten sopivaa madotusaikataulua.
  • Kysy eläinlääkäriltä kirppujen torjunnasta: muistathan suojata pentusi kirpuilta ja punkeilta. Sekä koira että sen ympäristö on hoidettava, jotta hoito tehoaisi kunnolla. Kysy neuvoa eläinlääkäriltä.     
  • Harkitse lemmikkisi sterilointia tai kastroimista: lemmikin mahdollinen sterilointi tai kastroiminen on tärkeä päätös, joka vaatii huolellista harkintaa. On tärkeää punnita steriloimisesta tai kastroimisesta koituvia hyötyjä ja mahdollisuutta, että voisit teettää koirallasi pentuja joskus tulevaisuudessa.

Koulutus

Käytös- ja tottelevaisuuskoulutus on aloitettava varhain. Koulutus on syytä aloittaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, kun pentu on siinä iässä, että sen on luonnostaan helppo oppia uutta.

Itsesi ja muiden ihmisten takia on tärkeää, että koirasi ymmärtää tietyt elämän perussäännöt. Älä epäröi pyytää ammattilaisen apua koirasi koulutuksessa. Monista koirakerhoista ja pentukouluista voi olla sinulle apua.

  • Sisäsiistiksi opettaminen: kun pentu muuttaa uuteen kotiin, se ei todennäköisesti ole vielä sisäsiisti. Koulutus vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta älä koskaan rankaise tai toru pentua, jos sille sattuu vahinko. Pyri sen sijaan löytämään keinoja, joilla varmistat, ettei pennun koskaan tarvitse tehdä tarpeitaan sisälle.
  • Aloita luoksetulon opettelu varhain: sano pennun nimi alusta asti hitaasti ja selkeästi, jotta saat sen huomion, ja käytä sen nimeä jokaisen käskyn yhteydessä. Kutsu pentu luoksesi silloin, kun se on valppaassa mielentilassa. Tällöin on hyvä hetki tutustua ja harjoitella tottelevaisuutta.
  • Totuta pentu autoon vähitellen: ryhdy totuttamaan pentua autoon pienestä pitäen, ettei autossa matkustaminen hermostuta sitä. Tee muutama lyhyt kierros ennen pidempiä matkoja.

Koiranpennun hankkimiseen ja esimerkiksi sen alkuvaiheen fyysisen ja emotionaalisen hyvinvoinnin varmistamiseen voi liittyä melkoinen tietotulva, mutta kun sinä ja koirasi aloitatte yhteisen elämänne oikealla tavalla, kaikki sujuu jatkossa helpommin. Jos jokin asia mietityttää sinua, voit aina pyytää neuvoja ja tukea eläinlääkäriltä.

Lisätietoja koiraroduista

Etsi rotuja
Mustavalkokuva hyppäävästä mäyräkoiran pennusta valkoista taustaa vasten

Jaa sivu