Miten pennut kasvavat ja miten niiden aivot kehittyvät


Miten pennut kasvavat ja miten niiden aivot kehittyvät

Koiranpennun kasvu ensimmäisten kuukausien aikana on hämmästyttävää. Pieni, hauras karvapallo, jonka aistit ja hermosto eivät ole vielä kehittyneet, kasvaa energiseksi, keskittyneeksi ja älykkääksi koiranpennuksi. Itse asiassa "hämmästyttävä" on lievä ilmaus kuvaamaan koiranpennun kasvua.
German Shepherd puppy
Tiesitkö, että kahden ensimmäisen viikon aikana koiranpennun paino nousee yleensä 5–10 % joka päivä? Että se syntyy sokeana, silmät ja ulkokorvakäytävät kiinni? Että sen kuulo on täysin kehittynyt vasta kahdeksan viikon iässä, mutta täysikasvuisena se kuulee jopa 2,5 kertaa korkeampia taajuuksia kuin ihminen?

Tämä on todella päätä huimaavaa, koska tänä aikana myös koiranpennun aivot kehittyvät uskomatonta vauhtia ja kuuden viikon iässä ne ovat kooltaan jo 70 % täysikasvuisen koiran aivoista.
 

 

Tarkastellaanpa tätä koiranpennuille tärkeää ajanjaksoa

Koiranpentujen kasvua ja kehitystä seuraamalla voi havaita, että luut ja lihakset kehittyvät ja  muodostavat liikuntaelimistön, joka mahdollistaa pentujen liikuntakyvyn. Samanaikaisesti niiden hermosto kehittyy, mikä parantaa viestintää aivojen ja kehon välillä. 

Tietoisuus ympäristöstä ja ulkomaailmasta kasvaa, kun koiranpentu alkaa tutkia sitä yhä aktiivisemmin. Uutta opittavaa ja omaksuttavaa riittää: uusia ihmisiä, paikkoja, temppuja ja käskyjä.

8–9 viikon iässä oppiminen on nopeaa, ja silloin kannattaa lisätä koiranpennun aktivointia ja koulutusta, jotta se saa hyvän pohjan oppia kaiken tarvittavan ja kehittyä hyvin käyttäytyväksi ja tasapainoiseksi täysikasvuiseksi koiraksi. 

Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että koiranpentu tarvitsee oikeanlaista ravintoa, jotta tämä monimutkainen ja nopea prosessi etenee odotetusti. Joidenkin ravintoaineiden puutokset voivat johtaa ongelmiin, kuten näkökyvyn ja oppimiskyvyn heikkenemiseen. Siksi yksi parhaista tavoista tukea koiranpennun kasvua ja aivojen kehitystä on varmistaa, että pentu saa kasvuvaiheeseensa sopivaa ruokaa.

alt text

Millaista tukea ravinto tarjoaa?
 
Runsaasti omega-3-rasvahappoja (etenkin DHA:ta) sisältävän ruokavalion on osoitettu tukevan muistia, kuuloa ja näköä sekä aivojen kehitystä. Itse asiassa tutkimuksissa on todettu, että pennut, joiden ruokavalioon oli lisätty DHA:ta, ratkaisivat ongelman nopeammin kuin pennut, joille oli annettu täysipainoista ravintoa ilman DHA-lisää. 

Jaa sivu