Auttaa kissoja ja koiria elämään terveellisintä elämäänsä.

Koiran inkontinenssi

Ageing Golden Retriever lying down outdoors in grass.
Iäkkäiden koirien inkontinenssi on yleistä, ja se voi johtua monista eri tekijöistä. Lue lisää syistä ja hoidosta tästä artikkelista.

Koirasi ikääntyessä huomaat, että sen käyttäytyminen, persoonallisuus ja fysiikka muuttuvat. Inkontinenssia esiintyy ikääntyneillä koirilla usein, ja on tärkeää, että uskot pystyväsi hoitamaan sitä.

Jos ikääntyneellä koiralla on inkontinenssia, se ei enää virtsaa samalla tavalla kuin nuorempana tai ei välttämättä huomaa virtsaavansa, se voi jättää virtsajälkiä lattialle tai pinnistellä virtsatessaan. On ratkaisevan tärkeää, ettei sitä moitita tällaisesta käytöksestä. Koira ei tee sitä tahallaan, vaan siksi, ettei pysty hallitsemaan toimintojaan.

Aivan kuten ihmiset, koiratkin voivat kärsiä ruoansulatusongelmista, jotka aiheuttavat epämukavaa tunnetta, epämiellyttäviä oireita ja joskus laajalle vaikuttavia terveydellisiä ongelmia. Koiran ruokavaliolla on tärkeä rooli ruoansulatuskanavan herkkyyksien hallinnassa ja terveen ruoansulatusjärjestelmän ylläpitämisessä.

Mikä aiheuttaa inkontinenssia ikääntyvillä koirilla?

Aivan kuten ihmisilläkin, koirien ruumiinrakenne muuttuu niiden ikääntyessä. Lihakset muuttuvat heikommiksi ja hermoston toiminta kehon eri osissa heikkenee. Inkontinenssi voi yksinkertaisesti johtua virtsajärjestelmän ympärillä olevien lihasten ikääntymisestä ja lihasten hallinnan puutteesta.

Inkontinenssi kehittyy todennäköisemmin narttu- kuin uroskoirille, ja joillakin suurilla roduilla on taipumusta tähän ongelmaan. Näihin rotuihin kuuluvat bokserit, dobermannit, suursnautserit, tanskandoggit ja saksanpaimenkoirat. Steriloiduista yli 20 kg painavista naaraskoirista 30 prosentilla on inkontinenssia, kun pienemmillä roduilla vastaava luku on alle 10 prosenttia.

Joidenkin näkemysten mukaan ylipaino saattaa vaikuttaa inkontinenssin todennäköisyyteen varsinkin steriloiduilla narttukoirilla. Ajatuksena on, että virtsajärjestelmän ympärillä olevan rasvan painolla on mekaaninen vaikutus lihaksiin, ja seurauksena voi olla inkontinenssi.

Piilevät virtsatieongelmat voivat myös aiheuttaa inkontinenssia. Näihin lukeutuvat virtsajärjestelmän tulehdus ja virtsarakkotulehdus, infektiot ja virtsakivitauti (toiselta nimeltään urolitiaasi). Kokonaisvaltaiset sairaudet, kuten diabetes tai neurologiset häiriöt, voivat myös aiheuttaa inkontinenssia, joten on tärkeää viedä koira eläinlääkäriin heti, kun huomaat sen virtsaamisessa muutoksia.

Iäkäs tanskandoggi seisoo ulkona pellolla.

Miten koiran inkontinenssia hoidetaan?

Koirasi saa hoitoa, joka perustuu inkontinenssin syyhyn. Jos ongelma on lihaksissa, eläinlääkäri voi määrätä valmisteita, jotka parantavat koiran virtsanpidätystä tehostamalla niihin liittyvien lihasten hallintaa. Ne auttavat 75 prosentissa tapauksista.

Jos koirallasi on virtsatievaiva, eläinlääkäri voi ehdottaa leikkausta kivien poistamiseksi elimistöstä, määrätä antibiootteja infektioiden hoitamiseksi ja auttaa valitsemaan ruokavalion, joka edistää virtsateiden terveyden ylläpitoa. Eläinlääkäri voi myös ehdottaa elämäntapamuutoksia. Esimerkiksi koiran aktiivisuutta tukemalla voidaan pienentää tulevien virtsatieongelmien riskiä.

Jos taustalla on laajempi lääketieteellinen syy, eläinlääkäri käsittelee sitä kokonaisuutena pelkän inkontinenssin hoitamisen sijasta.

Jos koirasi käyttäytyminen virtsaamisen yhteydessä on muuttunut ikääntymisen myötä, ongelmiin on mahdollista saada apua. Ota yhteyttä paikalliseen eläinlääkäriin, joka voi opastaa sinua parhaaseen toimintatapaan.

  • Virtsateiden terveys

Tykkää ja jaa tämä sivu

Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Young dog lying down on a sofa.

Koiran rakko-ongelmat

Täysikasvuinen koira syö punaisesta kulhosta ulkona.

Koiran virtsateiden terveyden ja ruokavalion ymmärtäminen

Täysikasvuinen tanskandoggi seisoo puutarhassa ja juo hopeanvärisestä kulhosta.

Miten koiran virtsatieongelmia hoidetaan?

Etsi eläinlääkäri

Jos sinulla on kysyttävää koirasi terveydestä, saat ammattimaisia neuvoja eläinlääkäriltä.

Jälleenmyyjät
Mustavalkokuva seisovasta aikuisesta jackrussellinterrieristä valkoista taustaa vasten